lauantai 22. helmikuuta 2014

Ja tästä se kaikki alkoi

Jouluna -12 päätin antaa muutamille sukulaisille ja ystäville lahjaksi seinäkalenterit. Vaikka aikaa jouluun oli enää melko vähän, päätin kuitenkin ottaa kynän kauniiseen käteen ja piirtää kalenterit itse. Olihan siinä haastetta, mutta niin olin päättänyt ja niin myös tein.

Olin ennen kalenteriprojektia piirrellyt muutamia pöllöhahmoja ja niistä tulikin luonnollisesti kalenterin punainen lanka. Mutta! Tadaa, tulipa mutka matkaan. Rakkain ystäväni, Matilda (nimi muutettu), ei pidä linnuista. Minä reippaana tyttönä kysymään hänen lempieläintään (olisi kyllä pitänyt jo tietää yli kaksikymmentä vuotta kestäneen ystävyyden pohjalta), ja siinä se sitten oli: pupu!



 Siinäpä sitten kökötti oksalla ensimmäiset puput. Ja siitäpä alkoi pupuisat jutut! Sain kalentereista yllättävän positiivista ja kannustavaa palautetta. Siitä innostuneena päätin tehdä myös seuraavalle vuodelle kalenterin, tosin tällä kertaa pupu päähenkilönä ja pöllö vain sivuroolissa. Ensimmäisen kalenterin jälkeen pupu on seikkaillut korteissa, tyynyliinoissa, lorupussissa ja lasten mobilessa. Olen saanut myös töissä toteuttaa innostustani (kiitos ymmärtävien työkavereiden) ja sen myötä olen alkanut myös harjoitella puuväreillä värittämistä. Suuri haaveeni olisi joskus saada tuotoksiani myyntiin. Olenhan nyt jo myynyt tutuille ja työkavereille kalentereita ja kortteja, mutta ihan oikein julkisesti myyminen olisi huisi juttu!

Tarkoituksena olisi lisätä tänne vanhoja ja uusia töitä. Ja toki muitakin kuin pupuisia juttuja :) Tässä lopussa vielä kuvia vanhasta ja uudesta kalenterista. Niin, ja pari korttiakin.




 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti